perjantai 28. marraskuuta 2014

Elias Koskimies: Ihmepoika


Elias Koskimiehen esikoisromaani Ihmepoika (Gummerus, 2014) alkoi kiinnostaa jo keväällä, kun Koskimies esitteli sitä Gummeruksen tilaisuudessa. Kesti kuitenkin tänne räntäiseen marraskuuhun, että sain varattua kirjan ja kuljetettua sen kotiin luettavaksi. Hyvä kuitenkin näin, sillä lempeä kirja toi hyvää fiilistä harmauden keskelle.

Katson lastenhuoneen ikkunasta ulos Pikkumetsään. Kohtaloni on TODELLA KOVA: olen neljätoistavuotias nobody Pohjois-Pohjanmaalta, Suomesta. Sean Penn ei ole työntämässä päätäni kaasu-uuniin eivätkä fanit sekoa edessäni itkuisen kirkuvaksi massaksi.

On vuosi 1988 Pohjanmaalla. 14-vuotias poika, perheessään toisiksi nuorimmainen, hengaa tyttöjen kanssa välituntisin invavessassa, matkaa haavemaailmoihin kodin takaisessa pikkumetsässä ja kaipaa New Yorkiin toteuttamaan unelmaansa. Kaikki ei aina mene kuitenkaan kuin Suosikin megatähtien tarinoissa, vaan pojan isän sairastuu vakavasti ja ajaa koko perheen kriisitilaan. Pojankin on päätettävä, miten hän saisi oman äänensä kuuluviin lähes mykäksi ajautuneessa perheessä ja tukahtuneessa kylässä.

Osittain omaelämäkerrallinen teos kertoo nuoren miehen kipuilusta ympäristössä, jossa erilaisuutta katsotaan alta kulmain. Ajattelin etukäteen teoksen olevan hyvin erilainen, tässä kerronta kuitenkin keskittyy lähinnä perheen sisäisiin kipuiluihin ja niiden heijastumiin sen jäsenissä. En kuitenkaan ollut missään nimessä pettynyt vaan oikeastaan ilahtunut Koskimiehen valitsemasta kerrontatavasta. Tarinan pojan kertomus tuntuu todelta, mutta on samalla sopivan lennokas ja omaääninen, että poikaan voi samaistua ja hänen pyrkimyksiään tsempata.

Kaikki hyvin, minä toistelen, kaikki hyvin. Minun tulee ajatella ja toimia kuin kuvitelmieni möreä-ääninen lääkäri. Äiti tulee tuota pikaa kotiin. Hän mäkättäisi isälle, veisi tämän lääkäriin, ja ennen kuin olisin saanut puhkiselatun Suosikin Madonna-aukeaman luettua, he olisivat taas kotoana. Iltakahvin ääressä mukit käsissämme me nauraisimme yhdessä tälle kaikelle.

Nuoruuden kuvaus huudahduksineen (aivo sulaa!) ja pohjanmaan murteineen on paikoin myös hauskaa luettavaa. Teos lienee omalla tavallaan myös aikansa kuva, vaikken osaa sitä sinänsä kommentoida kun en tapahtuma-aikaan vielä kovin vanha ollut. Koskimiehellä on joka tapauksessa taito elävöittää tekstissään nuorten ehdotonta ja vimmaista elämää, jossa tupakkaa poltetaan salaa, autiotalolla on parhaat bileet ja kaikki pohtivat mahtaako Pökäle tuoda paikalle viinaa.

Ihmepoika on lempeä ja hieno nuoruudenkuvaus erilaisesta pojasta, joka haluaa olla jotain enemmän kuin ympäröivä yhteisö haluaisi. Toivon, että kirja löytää lukijoitaan niin nuorten kuin heidän vanhempiensakin joukosta ja raivaa tilaa kaikille ihmelapsille.

On ilo kirjoittaa tämä Ihmepojan bloggaus päivänä, kun äänestys tasa-arvoisesta avioliittolaista hyväksyttiin eduskunnassa. Ehkä vähitellen tästäkin maasta tulee mukavampi paikka kaikille ihmepojille ja -tytöille.

Tämän kylän homopoika rakastui kirjaan jo ennen sen ilmestymistä, Erja kuvaa tätä raikkaaksi ja uskottavan oloiseksi nuorisokuvaukseksi.

Elias Koskimies: Ihmepoika
Gummerus, 2014. 191 s.
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

6 kommenttia:

  1. Ihmepoika teki minuun suuren vaikutuksen. :)
    Välillä itkin ja kohta jo nauratti, sitten itkin uudestaan.
    Ja tosiaankin: erinomainen bloggauspäivä tälle kirjalle! :)

    VastaaPoista
  2. Ihmepoika yllätti minut tosi positiivisesti. Tarinakin oli hyvä, mutta eniten siinä miellytti tyyli, kerronnan vimma ja kekseliäät ilmaisutavat. Nuorisopuhe oli samanaikaisesti hassua ja todentuntuista, näin se ainakin minulle näyttäyttyi. Oliskin kyllä aika mielenkiintoista kuulla, mitä tästä tykkää kirjan henkilöiden kanssa samanikäiset, sellaiset 13-16 vuotiaat. Voi olla, että tämäntyyppistä huumoria voi tehdä vain katsomalla taaksepäin sitten, kun on mahdollista ottaa etäisyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Erja! Siis että mielipiteiden kuuleminen samanikäisiltä olisi tosi kiinnostavaa. Itselleni tuonikäisenä murteet tuntuivat muistaakseni (!) lukiessa vähän hassuilta, mutta veikkaisin että olisin pitänyt tarinasta.

      Poista
  3. Olen kuullut tästä niin paljon hyvää että pakko hakea tuo kirja kirjastosta! :) Ja jee, onneksi äänestys hyväksyttiin, sitä kyllä tuli jännitettyä perjantaina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät kirjasta, K H! Ja kyllä jännitti perjantaina, toivottavasti viimeistelykin sujuisi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...