keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lavalta: Ruusulankatu 10 (Q-teatteri)

 Kuva: Terjo Aaltonen

Q-teatterin Pikku-Q:ssa nähtävä Ruusulankatu 10 herätteli mielenkiintoa heti siitä kuultuani. Sininauhasäätiön, Balansia Filmsin ja Måndagin kanssa yhteistyössä tehty esitys kertoo Ruusulankatu 10:n asumisyksikön nuorista ja heidän elämästään. Asumisyksikön ympärillä kuohunut mediamylly jää taka-alalle, kun esiin nostetaan ihmiset ja heidän tarinansa. Millaisia ovat ihmiset, jotka halutaan häätää Töölöstä pois?

Esitys jäi pohdituttamaan eikä siitä ole aivan helppo kirjoittaa. Miten minä voin kommentoida tässä jonkun muun kertomusta hänen elämästään? No, sen verran voin ainakin sanoa että kiinnostavaa oli. Ja avartavaa.

Karismaattiset näyttelijät Arttu Kurttila ja Juha Sääski tuovat eri kertojat lavalle. Epävarmoina, huvittuneina, närkästyneinä. Yksi hiipii pitkin seiniä, toinen haastaa katsojan tuijottamalla silmiin. Joku ei tiedä mitä haluaisi, toinen pohtii kuolemaa.Yksi kertoo lapsuudessa koetusta väkivallasta ja sitten siitä, kuinka elämä tuntuu nyt olevan vähitellen raiteillaan. Roolit vaihtuvat sulavasti, molemmat miehet tuntuvat lavalla aidoilta tunteineen. Taustalla nähdään välillä videoita asukkaista, kuullaan tarinat heidän kertominaan.

Ohjaaja Jonna Wikström työryhmineen on tehnyt kiinnostavaa ja arvokasta työtä saadessaan asukkaat kertomaan lapsuudestaan, kokemuksistaan. Siitä, miten päihteidenkäyttö alkoi jo alakouluikäisenä. Miten vankilassa ainakin saa katon päänsä päälle vähäksi aikaa, sellistä saada hetkellisen kodin.

Kuva: Terjo Aaltonen

Kaiken tämän jälkeen ajatus siitä, että eikö näitä ihmisiä voisi vaan asuttaa vaikka Espooseen tai että eikö sitä apua voisi tarjota vasta sitten kun on päässyt kuiville, tuntuu absurdilta. Mediakohun käsittely on kuitenkin pienessä osassa ja se on hyvä, tekee esityksestä kiinnostavamman. Sillä jos on Helsingissä asumisyksikön perustamisen aikaan asunut, on jo nähnyt ne lööpit ja kuullut kuinka paikkaa on vastustettu. Tarinalla on kuitenkin se toinen puolensa, se jota ei ole niin äänekkäästi kuultu. Ja osa siitä voidaan kuulla nyt.

Että hieno esitys. Kiitoksia.

Jos kaipaatte lisävakuuksia, voitte lukea myös Hesarin ja Voiman arviot.

Esityksiä on saatu ainakin facebook-sivujen mukaan lisää lokakuulle. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...