Kuva: Tuomo Manninen/Kansallisteatteri
Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä esitettävä Ovista ja ikkunoista kiinnitti huomioni jo nähtyäni sen messevän mainoksen rautatieaseman tunnelissa. Teatterin sivuilta löytyvä esittely vahvisti asian, tämä on nähtävä. Luvassa olisi ranskalaista uutta komediaa, Sebastien Thiéryn käsialaa Arto af Hallströmin suomentamana ja ohjaamana. Myös näyttelijäkaarti vaikutti lupaavalta, joten liput hankittiin.
Olohuoneen pöydälle ilmestyy satasen seteli. Alkuperä ei selviä, mutta asia unohdetaan nopeasti. Seuraavana päivänä asunnosta löytyy jo tuhansia. Mistä raha tulee, onko joku murtautunut asuntoon? Ja miksi raha on ilmestynyt juuri Brunon (Kristo Salminen) ja Laurencen (Katariina Kaitue) kotiin? Homma alkaa riistäytyä pahasti käsistä ja pariskunta on sekoamispisteessä.
Kaiken lisäksi ovikello soi. Uusi naapuri, herra Traque (Esa-Matti Long), tuntuu olevan täysin sekaisin, huutaa ja käyttäytyy epäilyttävästi. Ovatko rahat kenties hänen? Se ei kuitenkaan edelleenkään selitä rahojen ilmestymistä asuntoon. Eikä tilannetta suinkaan helpota siivooja Theresa (Maria Kuusiluoma), joka aina rahoista mainitessa alkaa kiljua ja suoltaa vuolasta espanjaa.
Komediana Ovista ja ikkunoista toimii oikein hyvin. Esitys on, luonnollisesti, omituisen ranskalainen, mutta hyvällä tavalla ja juuri sopivan absurdi omaan makuuni. Kohtaukset naurattavat ja huomaan odottavani mitä ihmettä seuraavaksi tapahtuu. Lavastus on oivaltava ja kohtausvaihdot tehdään tyylikkäästi.
Kuva: Tuomo Manninen/Kansallisteatteri
Ainut asia, mistä oikeastaan olisin nipistänyt, olisi ollut Kuusiluoman Theresa-siivoojan karikatyyrimäisyydestä. Espanjalaisuus ja kielitaidottomuus sekä stereotypioilla leikkiminen toki toimi, ei siinä mitään, ja hahmo oli hienosti rakennettu. Silti kohellusta olisi voinut säätää hieman pienemmälle teholle, jolloin hahmo ei olisi hypännyt niin räikeästi esiin lavastuksen hillitystä sisustuksesta.
Kristo Salminen saa tämän esityksen ehdottoman kunniamaininnan. En muistanutkaan, kuinka hyvä näyttelijä hän on. Salmisen Bruno oli uskottava samalla kun heilui tunneskaalalalla laidasta laitaan saaden hermoromahduksia ja ollen maailman onnellisin mies. Huikeaa. Toisaalta on nostettava hattua myös Katariina Kaitueelle, joka toimii oivana vastaparina.
Ovista ja ikkunoista oli nautittava absurdi komedia. Lavastus toimi hyvin, efektit olivat hienoja ja näyttelijät tilanteen tasalla pelaten hienosti yhteen. Kiitän aina, jos komediaksi tituleerattu asia naurattaa oikeasti. Tässä kävi niin. Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.