lauantai 6. heinäkuuta 2013

Terveisiä Suomenlinnasta!


Vietimme tänään siipan kanssa perinteistä Suomenlinna-retkipäiväämme. Ohjelmaan kuului tuttuun tapaan..

kahvit ja lihikset Toripojilla (ja munkkipossu ja herneitä evääksi)


auringonkukka, joka sai tänä vuonna nimekseen Alfredo


sekä Suomenlinnan kesäteatteri.


Kävimme katsomassa Robin Hoodin sydämen ensimmäisen kerran jo kesäkuussa kiitos Ryhmäteatterin, mutta ei näitä heinäkuun lippuja tietenkään halunnut jättää käyttämättä. Etenkin kun esitys oli niin hyvä, alkuperäisen tekstini voi lukea täältä.

Ilokseni Robin Hoodin sydän kesti toisen katselukerran oikein mainiosti. Ensimmäinen puoliaika lähti hieman rivakasti käyntiin, mutta pian pääsin mukaan meininkiin. Toinen puoliaika tuntui puolestaan jopa paremmalta kuin edellisellä kerralla.

Toisella katselukerralla pystyi myös hauskasti kiinnittämään huomiota pieniin nyansseihin, joiden tarkoituksen hoksasi kun tiesi jo mitä tarinassa tulee tapahtumaan. Loistavaa! Lisäksi tässä esityksessä oli paikalla aivan loistava yleisö, väliaplodeja sateli ja fiilis oli mitä parhain.

Omiksi suosikeiksini tässä esityksessä nousivat ehdottomasti Mikko Penttilän ja Juha Suihkon roolisuoritukset. Lisäksi Juha Pulli onnistui tekemään käsittämättömältä tuntuvia vaihtoja ja en ymmärrä millaista trikkiä toisella puoliajalla käytettiin kun hän tuntui olevan lavalla samaa aikaa kahdessa eri hahmossa. Nostan hattua.

Ja suosittelen esitystä mitä lämpimimmin, edelleen. Lavalla nähdään hienoja roolisuorituksia ja esityksestä saa poistua hyvillä mielin.

Päivän kruunasi vielä kotiasemalla nähty sateenkaari, kannatti herätä.

1 kommentti:

  1. Ihana postaus, tästä tuli hyvälle tuulelle! <3 (Teen paluuta kirjablogimaailmaan ja lueskelen yö(vuoro)n kuluksi lemppariblogieni vanhempia tekstejä. :)

    Tiedätkö, en ole koskaan käynyt Suomenlinnassa! Jo monena kesänä olen ajatellut että nyt vihdoin käyn siellä, mutta joka syksy huomaan että taas se jäi. Syytä selvästi olisi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...