keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Blogistanian Finlandia 2012 -ehdokkaani

Tänään jännitetään taas blogistaniassa, sillä vuorossa on Blogistanian Finlandia 2012 -palkinnon arvontapäivä. Kilpailua emännöi Sallan lukupäiväkirja ja linkin takaa löytyvät myös kilpailun säännöt. Saman linkin takaa kommenteista löytyvät myös muiden äänestykseen osallistuvien listat.

Voittaja julkistetaan tänään klo 20.00 Sallan lukupäiväkirjassa.

Minun ehdokkaani Blogistanian Finlandia -palkinnon saajiksi tänä vuonna ovat

1) J. Pekka Mäkelä : Muurahaispuu (3p)
Maagisrealistinen Muurahaispuu vie lukijan Itä-Helsinkiin, jossa harmaiden kerrostalojen keskeltä löytyy muistoja, onnea ja kauneutta, ihmiskohtaloita. Muurahaispuun herättämät ajatukset kaikuvat pääkopassa edelleen.

2) Emmi Itäranta : Teemestarin kirja (2p)
Itärannan esikoinen Teemestarin kirja ilahdutti raikkaudellaan. Siinä esitelty dystopia on pelottavan todentuntuinen ja tarinassa on yhdistelty kauniisti skandinaavisia ja itämaisia perinteitä uuden ajan keksintöihin.

3) Johan Bargum : Seglats i september (1p)
Tämä ensikosketukseni Bargumin kirjoihin vei minulta jalat alta, tai oikeastaan sai minut tuntemaan meren aallot ja suolan tuoksun. Bargum kirjoittaa kauniisti ja hellästi.

Mukavaa kilpailupäivää!

18 kommenttia:

  1. Syyspurjehdus täytyy laittaa listalle. Selvästi tuo Muurahaispuu myös.

    Teemestarin kirja on tosiaan jäänyt hyvin vahvasti mieleen, ja vaikka sitä lukiessa jotkin asiat hieman hiersivät, aika on tehnyt tehtävänsä ja hionut kaikki osaset kohdilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ovat hienoja kirjoja, Suketus. Teemestarin kirjasta on minulle jäänyt se tunnelma ja pölyisyys hyvin vahvasti mieleen.

      Poista
  2. Teemestari ja Syyspurjehdus jäivät harmittamaan minua, en ehtinyt lukea kumpaakaan ennen äänestystä vaikka olisin halunnut. Muurahaispuu sen sijaan on mennyt minulta ihan ohi, pitääkin tutustua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Sara kirjat eivät vanhene, minäkin sain paljon lukuvinkkejä muiden listoista. :)

      Poista
  3. Miten tuo Muurahaispuu on jäänyt multa ihan huomaamatta, ja nyt sitä löytyy näin monelta listalta! Varaamaan...

    VastaaPoista
  4. Harmi, kun ehtinyt lukea tuota Teemestarin kirjaa, jota on niin paljon kehuttu! Nyt minäkin laitan sen varaukseen...

    VastaaPoista
  5. Minulla on mennyt tuo Muurahaispuu ihan ohi. Täytyy korjata asia!

    VastaaPoista
  6. Muurahaispuu alkoi kiinnostaa myös minua. Itä-Helsinki!

    VastaaPoista
  7. Ihana Bargum! <3

    Piristävä ykkösvalinta. En minäkään tunne kirjaa, mutta nimen muistan varmaan sinun blogistasi ja siis piristävää on juuri se tuntemattomuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina! Löysin itselleni ihan mahdottoman määrän uusia kirjoja muiden listoista, on kivaa että vaikka kärjessä onkin monella samoja teoksia (hyvä kirja kun nyt vaan on hyvä kirja monelle :). Ja Bargum on tosiaankin ihana!

      Poista
  8. Kyllä tuo Muurahaispuu varmaan pitää lukea! :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...